torstai 14. joulukuuta 2017

Jesse Etsijäkoira Senni 4J

Tämä kirja kertoo Jennasta hänen koirastaan Jessestä sekä Hannelesta. Hannelen perhe on lähtemässä Hiihtolomalla Pihlajamäkeen lomalle. Hannele kertoo että siellä on aaseja, strutseja, ja kanoja. Hannele pyytää parasta kaveriaan Jennaa mukaan lomalle. Jenna saa tuottaa pettymyksen kun  hänen äitinsä sanoo että ei olisi varaa maksaa Jennan lomamatkaa. Mutta onneksi juuri samalla hetkellä Elsa Munkkirinne soittaa. Hän pyytää voisiko  Hannele vahtia Gertrudin koiraa Lilliä hiihtolomalla. Hannele sanoo että menee Pihlajamäkeen joten ei voi hoitaa. Mutta jotenkin Hannele saa Gertrudin maksamaan Jennan matkan Pihlajamäkeen jos hän voisi vahtia Lilliä hiihtoloman kun Gertrud on Sveitsissä. Pihlajamäessä kaikki ei mene hyvin. Hannelen sisko Viivi haluaa ratsastaa aasilla jonka nimi on Hiski. Kaikki ei kuitenkaan mene hyvin. Talonpoika Juuso sanoi että Hiski on villi. Viivi uskoo itseensä ja sanoo kyllä minä osaan. Hiski lähtee Viivin käsistä ja karkaa naapuriin. Onneksi se saatiin heti kuriin. Kuitenkin muutaman päivän päästä Lilli karkaa. Jenna ja Hannele ovat kauhuissaan ja lähtevät heti etsimään Lilliä. Yhdessä vaiheessa he näkevät Jessen kaivamassa maata. Tytöt menevät katsomaan mitä Jesse tonkii. Tytöt näkevät Lillin pannan ja Jenna katsoo sitä tarkemmin ja näkee että siinä on verta. Jenna ja Hannele pelkää että Lilli on kuollut. Elsa ja hänen miehensä Oiva tulevat käymään kun Oivalla on lähellä kokous. Jenna ja Hannele kertoo että Lilli on kadonnut. Elsa ei voi uskoa kuulemaansa. Elsa haluaa strutsin karvan hattuunsa ja päättää mennä hakemaan vaikka isäntä on sanonut ettei strutsiaitaukseen saisi mennä. Elsa saa mustelman strutsin potkaisusta Kohta strutsit karkaa ja niitä saa sitten etsiä monta päivää. Lilliä ei ole vieläkään löytynyt. Mitä jos Gertrud kysyy jotain Lillistä tytöt kauhistuvat enemmän. Strutseja etsitään vieläkin muutama vielä kuoli. Nyt strutsit on löydetty. Lilliä etsitään Jenna ja Hannele käyvät naapurissa ja saavat selville että Lilli on siellä. Nyt kaikki on taas hyvin. Jenna ja Hannele menevät kelkkamäkeen. Gertrud tulee hakemaan Lilliä ja antaa Jennalle ja Hannelelle Sveitsin hienoimpia suklaamakeisia Kugeleita. Elsa haluaisi tehdä uuden ohjelman Oivan kanssa mutta Jenna ja Hannele uskovat että Oiva ei suostuisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti