tiistai 9. tammikuuta 2018
Kauheaa keppostelua Dan Gutman Senni 4J
Tämä kirja kertoo pojasta nimeltään Arttu. Hänen mielestään koulu on mälsää. Tai ainoa hyvä puoli koulussa Artun mielestä on se kun koulupäivä päättyy. Halloween on tulossa. Koulun sihteeri rouva Pölhölä sanoo Artulle että hänellä on kaupungin parhaat herkut. On halloweenia edeltävä päivä. Arttu, Juuso ja Mikko haluavat tehdä kepposen. He aikovat paperoida jonkun pihaa vessapaperilla. Ohitse juoksee Annika Järvinen joka on mukana Artun kanssa huippulahjakkaiden oppilaiden tv-ohjelmassa. On ilta ja Juuso ja Arttu menevät paperoimaan Annikan pihan sillä Mikko ei päässyt. Se ei kuitenkaan mene putkeen. Juuso ja Arttu eivät tajunneet avata rullia vähän ennen heittoa ja toinen osui Annikan huoneen ikkunaan. Huoneessa meni valot päälle. Arttu ja Juuso lähtivät pinkomaan kotiin. Nyt on Halloween ja kaikki ovat pukeutuneet. Arttu on pukeutunut ulkoavaruudesta tullut pingviinizombi. Koulussa oli paraati. Arttu käveli Annikan kaverin Emmi Santalan edessä jolla oli pitkä mekko jossa oli laahus. No ei mennyt paraatikaan hyvin Arttu astui Emmin laahuksen päälle ja laahus repeytyi. Nyt on karkki vai kepponen kierroksen aika. Mikko on tehnyt reitin heille. Heille kerrottiin halloween-hirviöstä. Nyt he luulevat nähneensä halloween-hirviön mutta onneksi se olikin vain Artun kaveri Pontus. Hän kertoi että rouva Pölhölän luokse ei kannata mennä. Mutta he menivät silti. Kun Arttu, Juuso ja Mikko olivat melkein Pölhölän pihassa vastaan tuli Emmi ja Annika jotka olivat myös menossa Pölhölän luokse. He päättivät mennä yhtä aikaa hänen luokseen. Ovi avautui ja sieltä tuli rouva Pölhölä. Ennen kuin he saivat karkkia heidän piti suorittaa testi. Se oli tämänlainen. Saatte riisisuklaata kymmenestä paikasta ja näin edespäin. Annika vastasi oikein kysymykseen. karkit olivat kellarissa joten he menivät sinne. Vastaan tuli ovi jossa luki karkki vai kepponen. Kun avasin oven näin siellä esimerkiksi Niilo Pönkän ja Jannan. Siellä oli arkku ja se avautui itsestään sieltä tuli päätön Jooseppi ja jolla oli miekka kädessä ja arkun takaa tuli rehtori Pöhelö. Rehtori voitti kamppailun ja koulumme sihteeri sanoi että ottakaa vaan niin paljon kuin haluatte ja viekää loput kotiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Serkukset pääsevät taas saareen! Tällä kertaa vuorossa on pääsiäisloma. Tällä kertaa serkuksia ei harmita, päinvastoin! He oikein halusivat ...
-
Olipa kerran kaksi poikaa nimeltään Erno ja Huuko. Ernolla ja Huukolla oli ankara rehtori joten he hypnotisoivat hänet.He käskivat hänen lei...
-
Tallikatti on harmaa väriltään. Hän on kissa, Tallikatti on tallin kuningas. Tallikatti vihasi kylpemisträ, koska hän kuvitteli olevansa par...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti