keskiviikko 17. tammikuuta 2018
NEROPATIN PÄIVÄKIRJA RIEMULOMA, OLIVIA
Kirjoittanut: Jeff Kinney
Greg ja hänen perhe on lähdössä lomalle. Heffleyt aikovat paeta kylmää säätä. Koko perheen joululahja oli tämä loma. Greg ei lämmennyt ideasta sillä hän oli oikeastaan odottanut joulua ja lahjoja. Hän koitti saada veljiään puolelleen puhumaan vanhemmille, mutta turha toivo. He olivat jo sekuntissa pakanneet loma kamat kasaan. Heffleyt luulivat myöhästyneensä lennolta, mutta eivät myöhästyneetkään lento oli myöhässä vain pidempään ja pidempään. Aamulento venähti yölennoksi. Gregin isä jäi koneen ykkösluokkaan. Gregin muu perhe joutuu menemään turisti puolelle. Greg joutuu perheen väliin. Hän joutuu kestämään vauvaa ja kahta tuntematonta aikuista. Greg haluaa uida delfiinien kanssa se on hänen haave. Hän pääsisi kotonaan kertomaan sitä Rowleylle huippu juttuja lomasta.
Lennon jälkeen heidät ohjattiin bussiin. Bussissa näytettiin video lomapaikasta jonne he olivat menossa. Greg alkoi odottaa sinne pääsyä sillä videon mukaan paratiisi oli yllättävän mukava.
Perillä oli kaksi miestä jotka ottivat Heffleyn perheen matkalaukut ja lupasivat toimittaa ne oikeaan huoneeseen.
Greg ajatteli jo, että tämä lomapaikka voivi olla parempi kuin muut sillä kaikissa muissa paikoissa huoneet ovat olleet huonoja Greg ja Rodrick joutuivat nukkua samassa sängyssä eikä Greg nukkunut koko yönä. He pääsivät heidän huoneisttoon ja se ei ollut mikään tavallinen. Siellä oli kylpyhuone, kaksi makuuhuonetta ja olohuone. Ja mikä parassa Gregillä ja Rodrickilla on omat sängyt. Gregin tekee mieli lähteä uimaan. Hän menee matkalaukulle ja kysyy isältään:
-Missä on matkalaukun avain?
- Ei meidän matkalaukullaa ole lukkoa ja avainta. Isä sanoo
Ja se tarkoitti vain yhtä asiaa. Onneksi Heffleyt ovat laittaneet käsimatkatavaroihin uimavut, mutta ei muuta eli heillä on vain uimapuvut. Rodrick katoaa aina mystisesti, koska hän on löytänyt tyttöystävän. Perheen äiti varaa risteilyn. Risteilyllä he käyvät uimassa meressä. Satamaan palattua he menevät altaille. Kunnes he huomaavat, että Rodrick puuttuu kaikki tietävät jo missä hän on tapaamassa tyttöystäväänsä. Mutta hän ei ollut siellä.
Silloin Gregillä välähtää Rodrick oli viimeksi veneessä eikä tullut meidän kanssamme takaisin!
He hakevat Rodrickin hän on siellä elävänä,mutta täysin palanut.
Perhe haluaisi päästä syömään sisäravintolaan, mutta sinne tarvitsee hienot vaatteet eikä heillä ole juuri silloin matkalaukku poksahtaa auki ja sieltä tulee vaatteita joka kokoa se perhe joka tämän omisti niin piti olla aika samanlainen kuin Heffleyt. He pukevat vatteet ylleen, mutta pääsevätkö he ravintolaan? Ajettiinko Heffleyt pois paratiisistä??
Jos haluat tietää mitä sitten tapahtu lue kirja. Kannattaa myös selvittää uiko Greg delfiinien kanssa.
Suosittelen kaikille!
Oma arvioni 6/5
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Serkukset pääsevät taas saareen! Tällä kertaa vuorossa on pääsiäisloma. Tällä kertaa serkuksia ei harmita, päinvastoin! He oikein halusivat ...
-
Olipa kerran kaksi poikaa nimeltään Erno ja Huuko. Ernolla ja Huukolla oli ankara rehtori joten he hypnotisoivat hänet.He käskivat hänen lei...
-
Tallikatti on harmaa väriltään. Hän on kissa, Tallikatti on tallin kuningas. Tallikatti vihasi kylpemisträ, koska hän kuvitteli olevansa par...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti