Tämä kirja kertoo 12 vuotiaasta pojasta nimeltä Manu. Hän oli saanut syntymäpäivälahjakseen uuden kameran. Hän myös innostui viime kesänä geokätköilystä. Topi oli kiusannut Manua jo pitkään. Manu tutustui Helmi nimiseen tyttöön joka harrasti myös geokätköilyä. He menivät yhdessä kätköille. Eräänä päivänä kun he olivat hakeneet kätkön. He näkivät Ronnin. Ronni oli menossa kiven juurelle. Kiven takaa paljastui läpinäkyvä laatikko joka oli täynnä päihteitä. He olivat nähneet muuallakin saman laisia laatikoita, mutta eräänä päivänä manu oli menossa helmin kanssa kätkölle. Kätkölle oli kaksi muuta miestä. Manu kolkattiin ja Helmi vietiin jonnekkin taloon. Miehet olivat ottaneet manun kaikki tavarat kamerasta puhelimeen, mutta kun manu oli tullut kotiin surullisena niin hän muisti että hän oli jättänyt gepsin päälle. Gepsin ja kätköily ohjelman avulla Manu löysin hänen puhelimen ja löysi helmin ja hänen kaikki tavarat.
tiistai 20. maaliskuuta 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
-
Serkukset pääsevät taas saareen! Tällä kertaa vuorossa on pääsiäisloma. Tällä kertaa serkuksia ei harmita, päinvastoin! He oikein halusivat ...
-
Olipa kerran kaksi poikaa nimeltään Erno ja Huuko. Ernolla ja Huukolla oli ankara rehtori joten he hypnotisoivat hänet.He käskivat hänen lei...
-
Tallikatti on harmaa väriltään. Hän on kissa, Tallikatti on tallin kuningas. Tallikatti vihasi kylpemisträ, koska hän kuvitteli olevansa par...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti