sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla Sara

Oli siis hiihtoloma ja Risto olisi halunnut olla Nellin kanssa. Risto ei voinut olla Nellin kanssa koska hän oli mennyt mummilaan. Rauha oli yrittänyt etsiä Ristolle toista ystävää mutta Risto halusi vain Nellin. Rauha katsoi telvisiosta Kamilla Puumalaisen lauluesitystä.sitten Rauha tajusi että hän tuntee Kamillan isän sekä äidin. Hän oli päättänyt soittaa Birgitalle ja sanoa että näki heidät televisiossa. Kamillalle oli etsitty tarpeeksi salaista paikkaa josta sitä ei löydettäisi. Joten hän meni Räppääjille. Hän saisi vapaasti harjoitella laulujaan. Kamilla oli viemässä roskia hän näki mustan auton ja lähti juoksemaan kohti rappua. Ristosta ei ollut hauskaa että Kamilla asui heillä hetken hän halusi huoneensa takaisin. Räppääjien oven taakse oli tullut parrakas mies ja sanonut olevansa televisioluvan tarkastaja. Seuraavana päivänä se oli tullut takaisin. Yhtäkkiä Kamilla oli saanut päähänsä karata ja Nelli palasi mummolasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti