sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Ella aalloilla Oliver K 4J

Ella aalloilla on kirja, jossa Ella ja hänen kaverinsa lähtevät laivakouluun. Ella on yhä kavereidensa kanssa toisella luokalla. Laiva, jolla Ella ja kaverit matkustivat, oli nimeltään Paterock. Opettaja ja opas olivat tulleet opettamaan tunnistamaan esimerkiksi lintuja ja kalastamaan. Oppaan opetus kävi järkeen mutta opettajan ei. Muutaman päivän kaverukset olivat olleet laivalla, kunnes alkoi kauhea myrsky. Myrskyn johdattamana kaverit haaksirikkoutuivat autiolle saareelle. Kun haaksirikkoutuneet matkalaiset olivat hiukan tajunneet tilanteen he pystyttivät pelastuskokon. Ensimmäisellä laivalla, joka meni ohi  he eivät päässeet pelastumaan, sillä oli kansainvälinen ei saa pelastaa -päivä ja juhannus. Lopulta lapset huomasivat merivartioston laivan, joka oli tulossa pelastamaan heitä. Lapsia ihmetytti, sillä heidän vanhempansakin olivat laivassa. Merivartosto kertoi kauppalaivan merimiehestä, joka oli näyttänyt heille kuvaa, jossa me näymme. Sen jälkeen hän kertoi koordinaatit jonka avulla merivartiosto löysi Ellan ja kaverit.



Itse pidin kirjasta: se oli hauska ja jännittävä. Juonenkäänteet olivat hauskoja ja nerokkaita. Suosittelen kirjaa 1-3 luokkalaisille. Annan arvosanaksi 4/5.

Kirjailija: Timo Parvela

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti